Vuokraukset ulkomaille
Noutopaikka:
Palautuspaikka:
Valitse ensin noutopaikka.
Tähdellä (*) merkittyinä kellonaikoina lisätään palvelumaksu 28 €
Kilometrit:
Sopimusasiakkaat
|
|
4.2.2012 Suomen PRESEDENTILLÄKÖ ei valtaa? |
|
|
Kirjoittaja: Heikki Laurila
Kyseltiinkö Kekkosen aikana hänen valtaoikeuksistaan? Entä henkilön arvovalta, asiantuntemus, kyky ja ominaisuudet? Presidentin mielipiteellä on suuri merkitys ja ainakin ulkomaiset vaikuttajat pitävät presidentin sanomisia ja tekemisiä paljon pelkkää mielipidettä tärkeämpänä.
Tästä päästäänkin presidentin ominaisuuksiin, edellisten ja tulevan. Oman maan taloustilanne ja omien kansalaisten etu on oltava nimenomaan presidentille johtava ajatus numero 1. Suomessa on hyysätty ulkomaalaisia niin, että oman maan kansalaisten etu on joskus unohtunut. Lisäksi tämä on tapahtunut täysin meidän Suomalaisten maksamilla verorahoilla. Presidentin on tuotava myös tiukoissa tilanteissa oma selkeä kantansa hyvin esiin. Eduskunta ja kansanedustajat ovat puolueidensa äänitorveja ja yhteinen sävel löytyy ainakin kun omia etuja tai palkkioita nostetaan "piiri pieni pyörii" periaatteella. Arkadianmäellä etuisuuksien (jopa omienkin etujen) leikkaamisessa Niinistöllä on vahvat näytöt ja suvereeni, teosta johtuva luottamus kansan keskuudessa.
Kestävä kehitys ja ihmisoikeusasiat ovat myös tärkeitä, kunhan nähdään kokonaisuus. Liito-oravat ja harvinaiset papanat eivät voi ohittaa maan ja sen kansalaisten etua ja kehitystä, etenkin kun taloutta edesauttavat hankkeet yleensä tuovat työpaikkoja. Ulkomaalaisten edut ja oikeudet eivät saa koskaan ohittaa kotimaan kansalaisten oikeuksia, niinkuin joidenkin mielestä Suomessa on välillä tapahtunut. Työläisperheisiin, joihin luen pitkiä päiviä tekevät yrittäjät on taipimus syntyä uusia, samat perusarvot omaavia kansalaisia korvaamaan työelämästä poistuvaa suurta ikäluokkaa.
Kestävä kehitys on päivän teema. Entä Suomen kestävä talouskehitys? Kummalla presidenttiehdokkaalla on edellytyksiä nostaa Suomen talous nousuun? Vastaus lienee selvä. Suomen rooli maailmalla täytyisi olla teknologian edelläkävijä eikä suvatsevaisuuden lipunkantaja. Haavistollakaan ei olisi minkäänlaisia resursseja toimia maailmalla, tai edes Pietarin alueen saastepoliisina. Tietenkin kelpaamme puhdistamoiden maksumieheksi, mutta todellisia vaikutusmahdollisuuksia voi löytyä vain talouden ja kansainvälisen kauppapolitiikan kautta.
Äänestäminen on Suomalaisen perusoikeus ja kansalaisvelvollisuus. Mene äänestämään ! |
|
|
|
|
|
25.01.2012 all over the world - 28 000 car rental companies Online booking relia |
|
|
|
|
|
|
|
|
8.1.2012 Parasta palvelua Scandia Rent Helsinki-Eirassa |
|
|
Kirjoittaja: Tommi Laitio
View high resolution
Palvelu on parasta mainontaa
Autovuokraamo Scandia Rent Eiran (Resela Oy) joustavuus ja ystävällisyys palkittiin syyskuun alussa yllätysilmoituksella Helsingin Sanomissa. Vakioasiakas Eva Moore ilmoitti, ettei hän omista autoa liikkeen hyvän palvelun vuoksi. Vilpitön kiitos nostatti yrittäjän itsetuntoa.
Ovi käy Pietarinkadun ja Huvilakadun kulmassa. Asiakas luovuttaa avaimet tiskin yli, empii hetken ja tunnustaa:”Siellä on havuja takapenkillä, kun meidän piti roudata kuusia. Yritettiin putsata, mutta ei saatu kaikkia pois.” Toimitusjohtaja Tapio Seppälää hymyilyttää. “Homma kunnossa. Kiitos taas. Terve.”
Puoli tuntia liikkeessä vakuuttaa, että asioita on hoidettu tällä asenteella koko kaksikymmenvuotisen yrittäjäuran ajan. Seppälä vastaa puhelimeen rennosti. “Millaisen pelin sä tarttet? Joo, kyllä tämä käy.”
Kuvausjärjestäjä-stylisti Eva Moore ei empinyt hetkeäkään ehdottaessaan Scandia Rent Eiraa osaksi Organic Advertising® -kampanjaa. Hän ei edes harkitsisi toista vuokraamoa. “Tapsa ja Jukka hoitavat auton vaikka kymmenen minuutin varoitusajalla. Kerran ne toivat auton Töölöön, kun oli niin kiire.” Hän ei ole kehuineen yksin. Vuokraamon asiakkaisiin kuuluvat lähes kaikki filmialan yritykset.
Tapio Seppälän mukaan juuri palvelu on parasta mahdollista markkinointia. “Eihän meillä ole varaa mainostaa Helsingin Sanomissa. Siksi on tärkeää pitää asiakkaat tyytyväisinä. Me tunnemme tämän alueen asukkaat ja he meidät.”
Liikkeessä ei turhaan nipoteta. Välillä lähdetään antamaan virtaa tai bensaa naapureille ja talvisin lapioidaan autoja esiin. “Meistä on tullut tällaisia seudun talkkareita, kun ei niitä enää taloyhtiöillä ole.” Puhelimeen vastataan aina ja asiakkaiden kiireisiin mukaudutaan. “Jos asiakkaan tarpeet muuttuvat viisi minuuttia ennen vuokrausta, ei me nyt laskua lähetetä. Ei me muutamaan kymppiin kaaduta.”
Kaksikymmentä vuotta antaa varmuutta puheisiin. “Meiltä saa auton – aina. Jos oma kalusto näyttää ei-oota, ajopeli hoidetaan muualta. Sillä tavalla on kutsumusammatti.” Kutsumus on tarttunut myös henkilökuntaan: firmasta ei ole lähdetty kuin eläkkeelle.
Normaalisti Scandia Rent Eira mainostaa Keltaisilla Sivuilla, puhelinluettelossa ja internetissä. Yllätysilmoitus tuntui hyvältä. Puhelin soi ilmestymispäivänä jo puoli kahdeksan aikaan aamulla. “Kyllä sen todella moni huomasi.” Seppälä on äärimmäisen iloinen, että pitkän linjan työkaveri Jukka mainittiin ilmoituksessa nimeltä. “Kyllä me laitetaan ilmoitus raameihin ja tuohon seinälle. Kerran elämässähän sitä tällaista huomiota saa”, hän hymyilee.
kuva: Kimmo Syväri
Scandia Rent Eira (Resela Oy), Pietarinkatu 22, Helsinki, 09 633 194, 040 5070 606 |
|
|
|
|
|
31.12.2011 Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Uutta Vuotta 2012 |
|
|
Kirjoittaja: Heikki Laurila
Uskolliset asiakkaat, hyvät yhteistyökumppanit, joustava palvelu ja kattava autokalusto ovat mahdollistaneet sen, että Scandia Rent on yksi Suomen johtavista autovuokraamoketjuista. Suomessa toimivat autovuokraamoketjut, -autovuokraamoliitto ja alan kulttuuri on edelleen paljon suuria automaita jäljessä ja vielä paljon on kehittämisen varaa, joten olisi epäviisasta provosoitua taloustilanteesta, valtiovallan verokorotukista ja poukkoilevasta politiikasta, vaikka korotukset kohdistuvatkin aina autoiluun ja ovat usein tilapäisiä, niin kuin aikanaan tilapäiseksi säädetty autovero. Muutoksia polttoaineiden hintoihin on tullut vuoden vaihteessa ja autojenkin hinnat nousevat 1.4.2011 joten Suomen autovuokraamoketjujen hyvinkin tuore kalusto on ensiarvoisen tärkeää ympäristölle, luonnolle ja koko kansantaloudelle.
Kuten tiedämme, Suomessa yksityisautojen ikähaarukka on entistä laveampi ja Suomalaisten ajoneuvojen keski-ikä ylittää jo 12 vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että tienpäällä on paljon reippaasti yli 20 vuotta vanhoja ajoneuvoja, joiden varusteet ja liikenneturvallisuus ei ole sitä loukkaa mitä vuokraamoketjujen käyttämillä uusilla autoilla on. Myös kulutus ja päästöt ovat vanhassa kalustossa sitä luokkaa että niiden käyttäminen pitäisi rajoittua museo- ja harrastustoimintaan. Yksityisautojen alhainen käyttöaste, autovuokraamoketjujen käyttämään kalustoon verrattuna puoltaa myös vuokraamoautojen käytön edullisuutta, jonka monet yksityisautoilijatkin ovat jo huomanneet. |
|
|
|
|
|
30.12.2011 Ketjun yleisimmän automallit, yhdellä silmäyksellä autoluokittain |
|
|
|
|
|
|
|
|
21.9.2011 Autoliiton jäsenille erikoisetuja |
|
|

AUTOLIITON jäsenet saavat erikoishintaisia autovuokrauspalveluita Suomessa ja ulkomailla. Koti- ja ulkomaisten autovuokrauksien aina edullisista nettohinnoista AL jäsen saa vielä ylimääräisen 5 % edun tai ostopalautuksen. Suomessa autovuokraukset alkaen 56,05 €/vrk. Erikoishintaisen autovuokrauksen kaikkialla kotimaassa saat tuotetunnuksella, kun kirjaudut omilla jäsentunnuksilla Autoliiton sivuille kohtaan "Edut ja palvelut - Varauslinkki jäsenille".
Ulkomailla Autoliiton jäsen saa 5 % ostopalautuksen, jo muutenkin edullisesta nettohinnoista ja autovuokrauksien ostopalautus koskee 25.000 luotettavan autovuokraamon vuokrauksia ulkomailla, kun tilaat auton maksuttomasta www.scandiarent.fi online nettipalveluistamme. Edun saadaksesi, toimita ulkolaisista autovuokrauksista vuokrasopimus, kopio AL-jäsenkortistasi ja vuokrauksen maksukuitti Scandia Rent keskustoimistoon, Rantaperkiönkatu 1, 33900 Tampere.
Lisätietoja: Scandia Rent palvelukeskus, tai liiketoimintapäällikkö Pertti Niskanen puh. 0600 550 099 (1,99 € / alk. min. + pvm tai mpm maksu)
|
|
|
|
|
|
7.7.2011 Hämeenlinna ja Helsinki-Konala - uusia Scandia Rent toimistoja |
|
|

Hämeenlinnassa Riscar Oy ja Helsingin Konalassa Kuljetus Raussi Oy täydentävät Scandia Rent ketjun palvelutarjontaa ja ennestäänkin kattavaa toimipaikkaverkostoa.
Yhteystiedot: ☻Hämeenlinna Vanajant.6, puh. 03-612 0221 hameenlinna@scandiarent.fi
☻Helsinki-Konala, Malminkartanonkuja 1, p. 020 741 9070 helsinki-konala@scandiarent.fi |
|
|
|
|
|
4.5.2011 Tampereen Pyrintö on toisen kerran peräkkäin SUOMEN MESTARI 2011 - |
|
|

Tampereen Pyrintö on jälleen Suomen mestari. Joensuun Kataja ei ratkaisevassa viidennessä finaalissa pystynyt enää edellisen ottelun kaltaiseen peliin. Pyrintö voitti korein 80-57. Tampereen Pyrintö ei ole hävinnyt kotonaan kauden aikana kuin kahdesti ja se on ollut koko kauden liigan kärjessä. Statistiikkaa Pyrinnöstä
|
|
|
|
|
|
UUSI Autovuokraamo > UUDET autot > EDULLISET Hinnat ! Scandia Rent autovuokraam |
|
|
Kirjoittaja: 01.03.2011 Heikki Laurila
Seinäjoelle on avattu uusi Scandia Rent autovuokraamo Kapernaumin teollisuusalueelle osoitteessa Tuottajantie 37.
Vuokraamoyrittäjänä toimii paikkakunnan tarpeet ja olot hyvin tunteva Mika Rautiainen, jolla on ennestäänkin kokemusta autovuokraamoalalta. Lisätietoja
|
|
|
|
|
|
10.4.2011 Tampereen Isku-Volley jälleen pronssimitelleille. ONNITTELEMME! |
|
|

Isku-Volley, Tampereen menestyksekkäimmän palloilulajien urheiluseuran mitalliputki jatkuu. Viime vuoden Suomen mestari Etta kaatui ylivoimaisella esityksellä suoraan kahdessa ottelussa. Isku-Volley on voittanut tällä vuosituhannella kolme kertaa Suomen Cupin, -02 ja -06 Suomen mestaruuden, ja v. -03 SM-hopeaa sekä v. -05 ja -09 SM-pronssia. |
|
|
|
|
|
27.03.2011 Ilves jääkiekko; Naisten EUROOPAN MASTARUUS |
|
|

Tampereen Urheilullisesti menestyksekäs talvikausi huipentui Ilves-naisien osalta euroopan mestaruuteen kun EWCC-finaaliturnauksen loppuottelussa HC Luganon kaatui 5-4. Onnittelemme!
|
|
|
|
|
|
17.12.2010 Scandia Rent ohjannut joululahjabudjettinsa 2010 AamuTV:n Hyvä Joulu |
|
|
Kirjoittaja: Pertti Niskanen
Ylen Aamu-tv, yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Punaisen Ristin ja Radio Suomen kanssa ovat järjestäneet keräyksen, jolla pyritään saavuttamaan mahdollisimman monelle vähävaraiselle perheelle hyvä joulumieli.
Ketjumme päätti keskittää kaikki joulumuistamiset yhteen ja samaan hyvään tarkoitukseen ja tämä Aamu-tv:n järjestämä keräys tuntui luotettavalta ja lisäksi kotimaisena vuokraamoketjuna halusimme olla mukana tukemassa kotimaamme köyhiä perheitä sekä tuoda omalta osaltamme panoksen, jotta mahdollismman moneen suomalaiseen kotiin laskeutuisi hyvä joulumieli ja se hyvä mieli kantaisi myös siitä eteenpäin. Kaikille Scandia Rent vuokraamoille lämpimät kiitokset keräykseen osallistumisesta. Uskon, että osallistumalla tähän hyvään keräykseen, mekin saimme Hyvän Joulumielen.
Seuraavat Scandia Rent-paikkakunnat/toimistot ovat osallistuneet Hyvä Joulumieli -keräykseen: Espoo-Latokaski, Espoo - Tapiola, Helsinki - Eira, Helsinki - Crowne Plaza, Helsinki - Itäväylä, Helsinki - Kallio, Helsinki - Pihlajamäki, Helsinki - Vantaa, Hyvinkää, Joensuu, Järvenpää, Kajaani, Kaskinen, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Loviisa, Nokia, Nurmijärvi, Oulu, Pello, Porvoo, Rovaniemi, Salo, Sodankylä, Tampere, Länsi-Tampere, Tornio, Turku, Vaasa ja Varkaus. |
|
|
|
|
|
4.5.2010 Scandia Rentissä kotimaista yrittäjyyttä ja selkeää hinnoittelua j |
|
|
Kirjoittaja: Pertti Niskanen
TERVETULOA ASIAKKAAKSI ERILAISEEN AUTOVUOKRAAMOON - SAAT KAUPAN PÄÄLLE HYVÄN MIELEN.
Tiesitkö, että Scandia Rent-autovuokraamo on ainoa vuokraamoketju maailmassa jolla on oikeus käyttää Suomalaisuuden Liiton myöntämää avainlipputunnusta?
Ketjumme luottaa kotimaiseen osaamiseen ja yrittäjyyteen. Me uskomme vahvasti siihen, että suomalainen yrittäjä tietää kuinka suomalaista asiakasta tulee palvella:
-
toimintamme pitää olla luotettavaa – auton on oltava sovittuna aikana, sovitussa paikassa
-
hinnoittelun tulee olla rehellisen läpinäkyvää – ei piilotettuja, yllättäviä lisäkuluja
-
autojen pitää olla siistejä – jokaisen asiakkaan tulee tuntea astuvansa häntä varten puhdistettuun, miellyttävään autoon
-
henkilökunnan täytyy ymmärtää palvelun merkitys – uskomme, että hyvällä palvelulla on mahdollista erottua kilpailijoista
-
joustavuudella on merkitystä – yrittäjähenkisyyteen kuuluu asiakkaan toiveiden kuunteleminen ja niiden täyttäminen. Me joustamme. Me palvelemme.
Mihin näistä asioista tarvitsisimme ulkomaista ohjausta? On erittäin kyseenalaista, että maailman toisella puolella laadittaisiin toimintaohjeita, jotka ottaisivat huomioon Suomen erityisolosuhteet puhumattakaan suomalaisen asiakkaan toiveista ja tavoista. Ylikansallisen vuokraamon pääkonttori jossain kaukana kerää joka kuukausi, joka ikisestä vuokrauksesta huiman summan euroja, vuokraamoilta jotka kuuluvat ylikansalliseen ketjuun.
Tämä taas on johtanut siihen, että auton vuokra-hinta pyritään näyttämään edullisena, koska siitä summasta kansainväliset vuokraamot maksavat provision ulkomaille. Varsinaisen vuokrahinnan päälle listataan sitten ”extroja” joita joudutaan keksimään joka vuosi uusia: on auton rekisteröimismaksu(VLF), talvivarustelisä, super cdw, nuoren kuljettajan lisämaksu, dieselauton vahvistusmaksu…..ja lisää keksitään!
On käsittämätöntä, että kotimainen asiakas, tehdessään varauksen, saa vahvistuksen jossa on pahimmillaan 5-7 riviä lisämaksuja varsinaisen auton vuokrahinnan lisäksi.
Scandia Rent toimii vapaasti, selkeästi ja avoimesti. Meillä asiakkaat tietävät jo varausta tehdessään mitä autonvuokraus oikeasti maksaa. Uskomme myös asiakkaittemme arvostavan kotimaista yrittäjyyttä sekä jokaisen euron jäämistä vahvistamaan meidän oman kansakuntamme taloutta.
Kotimaisessa Scandia Rent-ketjussa toimii 40 yrittäjää. Heidän vankka kokemuksensa ja ammattitaitonsa autonvuokraustyössä takaa suomalaisille ja kansainvälisille asiakkaille luotettavan ja nautittavan autonvuokrauskokemuksen. |
|
|
|
|
|
Koripalloilun Suomen mestaruus 2010 TAMPEREEN PYRINNÖLLE |
|
|
|
|
|
|
|
|
10.05.1996 Tampereen Scandia Rent - Hyvät parkkipaikat myös asiakkaille |
|
|

Scandia Rent Autovuokraamo Tampereella siirsi toimintansa jo 10 v. sitten Rantaperkiöön, jossa on varattu asiakkaiden autoille hyvät parkkitilat. Pyydä Scandia Rent toimistosta omalle autollesi pysäköintilappu. Aikaansa seuraavan autovuokraamon yhteydessä on oltava asiakkaillekin hyvät parkkipaikat, jonne oman auton voi jättää turvallisesti koko vuokrauksen ajaksi. Myös hyvät ja helpot kulkuyhteydet Rantaperkiöön tukevat Scandia Rent vuokraamopaikan oikeaa valintaa. |
|
|
|
|
|
Liiga ILVES kaudella 1996 |
|
|

Kaudella 1994 - 1995, NHL lakon aikana Liiga Ilves pelasi Hakametsässä ottelun Gretzky All Star tähdistöä vastaan. Ottelu venyi jatkoajalle ja se päättyi Ilveksen voittoon. |
|
|
|
|
|
22.04.1970 Scandia Rentin kauttakulkulaskutuksen hoitaja Heli Tuomela |
|
|

Kuvassa Heli Tuomela poseeraa Laurilan Autovuokraamon coupeluokan Opel Kadett 1500 etulokasuojalla. Vieressä saman automallin nopeampi Ralley Kadett versio. |
|
|
|
|
|
25.06.1974 Autovuokraamo Laurilan toimitusjohtaja Pentti Laurila |
|
|

Kuvan Mercedes-Benz 190 D oli dieselaikakauden alun johtotähti ja uranuurtaja edustusautoissa ja taksitolpalla.
Toinen uranuurtaja, autovuokraamoalan ketjuuntumisessa oli Pentti Laurila, Suomen ensimmäisen autovuokraamoketjun, AAVO-Aseman Autovuokraamon yksi perustaja, Muita perustajatahoja oli Rautatiehallitus ja muuan merkittävä matkailuyrittäjä Kalevi Keihänen. Kuva Seinäjoen vuokraamoyrityksen pihamaalta paljon myöhemältä ajalta, jolloin auton rekisterikilpikin valittiin tarkkaan ja joskus sitä oikeaa odotettiinkin viikkoja.
Korimallia W110 1.9 Dieseliä on valmistettu vuonna 1961–1965. 1 First Series (1961-1965) |
|
|
|
|
|
Kuplavolkkarin kulta aika oli parhaimmillaan 1960 luvun alussa |
|
|
Kirjoittaja: Heikki Laurila
Volkswagen kuplien lisäksi kalustotarjontaan ilmestyi Karman Chiat, joita oli kahta korimallia. Karmanni ja iso karmanni 1500 S. Karmannien virtaviivainen kori ja hyvin matalalla oleva painopiste täyttivät hyvin senajan urheiluautolle asetetut vaatimukset. Moottorin tehon ja ajo ominaisuuksien osalta tosin jäi toivomisen varaa tehokkaimpiin ja kalliimpiin esikuviin verrattuna. |
|
|
|
|
|
21.06.1961 Ketjun nykyinen tj. Heikki Laurila Vw "kuplan" koeajolla v. -61 |
|
|

Laaduntarkastus on ollut Autovuokraamo Laurilassa aina perusteellista. Kuvassa Heikki Laurila koeajaa Vw "Kuplaa". Alusta ja auton kori koeponnistettiin tietenkin erikseen - eihän sitä muutoin voi olla varma kaiken toimivuudesta? Polttoainetankki oli ainut, joka jouduttiin korvaamaan tässä väliaikaisella tankilla ( 4 ltr. Mobil gallona etuakseliston oik.laidassa ) Huomioi takapyörien pystykallistumat, ohjaamon painon puuttuessa ... eikä kuljettajakaan ollut kovin painava. |
|
|
|
|
|
Pikkubussien aatelia 1950 luvulla, Vw Sonderbuss |
|
|
Kirjoittaja: Pentti Laurila
1950 luvulla pikkubusseissa ei ollut nykyisen kaltaista merkkivalikoimaa ja -tarjontaa, joten Laurilan Autovuokraamon yleisin pikkubussi oli Volkswagen ja malli Sonderbuss, kertoo yhtiön perustaja Pentti Laurila. Vw Sonderbuss pikkubussi, jota oli saatavana myös mallina, josta voi kelata pääosan katosta avonaiseksi. Tätä mallia kutsuttiin myös rättikatoksi, koska elastinen kangaskatto kelattiin katon takaosaan, ikäänkuin paljeovi konsanaan. |
|
|
|
|
|
Ammattimaista autovuokraamotoimintaa 1950 lähtien |
|
|
Kirjoittaja: Heikki Laurila
Laurilan Autovuokraamon autoista oli 1950 luvun alkupuolella pääosa Volkswagen henkilöautoja, jotka olivat tietenkin siihen aikaan "kuplavolkkareita". Vähän kalliimpaa ja tilavempaa kalustoa tarvitseville vuokrattiin etualalla olevaa Hilman Minxiä. |
|
|
|
|
|
4.12.1965 Kyllä vakuutus kannattaa aina ottaa . . . |
|
|

Laurilan Autovuokraamo on parantanut asiakkaidensa vakuutusturvaa jo kymmeniä vuosia, tarjoamalla täysvakuutettuja autoja vuokralle pienimmällä mahdollisella omavastuulla... eikä syyttä. |
|
|
|
|
|
Vuosi vuodelta tarjonta laajeni |
|
|
Kirjoittaja: Hannes Laurila
Tarjonnan laajetessa autovuokraamosta sai muitakin automalleja, kuin Vw "kuplavolkkareita". Kuvassa eturivi vasemalta Vw Karman Chia, 3 Vw "kuplaa", Fiat 600, Simca 1000E, ja takarivissä vasemalta Vw Kleinbuss. Oikeassa laidassa Morris Mini Cooper. |
|
|
|
|
|
Herrasväki Pesoset ja vain heidän vuokrauksiin varattu nimikko"kupla" |
|
|
Kirjoittaja: Pentti Laurila
Autovuokraamoissa on aina noussut joitain automalleja asiakkaiden suosikkiautoiksi. Tällainen oli musta Vw kupla ZX-560, jota vuokraamassa yhtiön perustaja Pentti Laurila (asiakaspariskunnan välissä) 50 vuotta sitten. Kuvassa auton nimikkokäyttäjäpariskunta, sekä Hannes Laurila (edessä kuvaamassa Yashica kameralla) ja Heikki Laurila (vasemalla). |
|
|
|
|
|
Autovuokraamo Laurilan kalustoa vuonna 1950 |
|
|

Laurilat aloittivat vuokraustoimintansa jo 60 vuotta sitten. Autotarjontaa edusti alkuaikoina "piikkinokka Mossen" näköiset OPELIT, joita oli Laurilan Autovuokraamolla 5 kpl. Musta väri oli 1950 luvun vaiheilla yleisin auton väri ja vaaleansävyiset autot, kuten kuvan Opel olivat harvinaisia. Kuvassa autovuokraamoyhtiön perustamisidean keksinyt Bertta Laurila. |
|
|
|
|
|
E.M.W entisaikojen linjakkuutta ja tyyliä, niin ajajassa kuin ajopelissäkin. |
|
|

E.M.W oli aikoinaan hienostunut auto kaappariovilla. Kuvassa Bertta Laurila lähdössä vappuajelulle. |
|
|
|
|
Palvelevaa autovuokrausta - autovuokraamo Scandia Rent
Copyright © Scandia Rent, 2008 - 2012
|
|
|